Uusi Vartija - koulutusvideo
Helsingin Puhelinyhdistys (nykyinen Elisa Oyj) ja Yleisvalvonta Oy (omistaja Matti Westerholm perheineen, yritys myytiin v. 1986 Servi Systems Oy:lle) tekivät uusille vartijoille tarkoitetun opetusvideon. Videolle oli tarvetta, koska vartioimisliikkeen vartijan peruskoulutus vuonna 1983 voimaan tullen lain mukaan kesti 40 tuntia. Ns. omilla vartijoille ei ollut varsinaista koulutusta ollenkaan. HPY käytti osassa kohteistaan omilla palkkalistoilla olevia vartijoita ja osa kohteista oli ulkopuolisen liikkeen hoidossa. Videon tekoaikaan Yleisvalvonta Oy.
Käsikirjoitta oli silloisen HPY:n laitossuojelutoimiston johtaja DI Jukka Tamminen, joka itsekin esiintyy videolla ylityöntekijänä korjaamolla. Lisäksi HPY:n puolesta työryhmään kuuluivat vartiopäällikkö Pentti Lahti ja tarkastaja Leon Strömberg ja Yleisvalvonta Oy:n toimitusjohtaja Markku Vuorela. Kuvauksen ja editoinnin suoritta alan ammattilainen Erkki Sinisalo. Kuvaus suoritettiin HPY:n Pitäjänmäen kiinteistössä (Kutomotie 16). Musiikiksi valittiin teostovapaa musiikki.
Videolla esiintyivät Ilkka Jaakkola. Matti Soininen ja Kalle Mustonen. Kalle Mustonen jäi eläkkeelle Securitakselta 2011, Ilkka Jaakkola Turvatiimiltä 2012 ja Matti Soininen on ollut monissa turvallisuusalan yritysten johtotehtävissä ja on tällä hetkellä (2012) Secon Oy:n yksi omistaja ja johtaja.
Helsingin Puhelinyhdistyksen ja Yleisvalvonta Oy:n kuvaama uusille vartijoille tarkoitettu koulutusvideo vuodelta 1986.
Erikoisnimi - tyyppi | Koulutusvideo |
---|---|
Erikoisnimi - kuvailu | Koulutusvideo |
Valmistusmaa | Suomi |
Valmistuskaupunki | Helsinki |
Valmistaja | Helsingin Puhelinyhdistys ja Yleisvalvonta Oy |
Valmistusvuosi | 1986 |
Valmistustapa | omatekoinen |
Materiaali | Video |
Kunto | Tyydyttävä |
Leveys(cm) | 0 |
Pituus/Syvyys(cm) | 0 |
Korkeus(cm) | 0 |
Halkaisija | 0 |
Käyttöpaikka | Vartijan peruskurssilla |
Käyttäjä | Helsingin Puhelinyhdistys ja Yleisvalvonta sekä Helsingin ammatti-instituutti (nykyinen Amiedu) |
Käyttöajan alkupvm | 14.8.1986 |
Käyttöajan lopetuspvm | 14.10.1991 |
Käyttötapa | Uusien vartijoiden koulutuksessa käytetty video. Videota käyttivät Helsingin Puhelinyhdistys (nykyinen Elisa Oyj)omien varijoiden kouutuksessa ja Markku Vuorela ollessaan opettajana vartijan peruskursseilla Helsingin ammatti-instituutissa (nykyinen Amiedu). |